Kissanpentuja

Kissanpentuja – mistä niitä saa?

Kissoja voi kysellä esimerkiksi kasvattajilta, eläinsuojeluyhdistyksiltä, tutuilta ja lehti-ilmoituksen tai muun ilmoituksen perusteella. Kissanpennun voi saada rakastavaan kotiin täysin ilmaiseksikin.

kissanpentuja kuva
CC BY-NC-ND by Alexandra Guerson

Huomioi kissanpentuja hankkiessasi

Kissaa kuten muutakaan eläintä ei tulisi ottaa vain hetken mielijohteesta tai antaa lahjana, sillä eläimeen on aina sitouduttava sen koko loppuelämän ajaksi. Kissa voi elää jopa 20-vuotiaaksi, mutta se on moneen muuhun eläimeen verrattuna varsin helppohoitoinen, edullinen ja vaivaton lemmikki.

Kissa vaatii omistajaltaan huomiota, hellyyttä, huolenpitoa ja rahaa. Kissakin voi kiintyä omistajaansa syvästi ja ainakin pennusta asti vain ihmisen kanssa kasvanut kissa voi leimautua ihmiseen.

Kissaa on ruokittava ja sen hiekkalaatikko siivottava säännöllisesti. Etenkin sisäkissan kanssa tulee leikkiä ja pitkäkarvaisen kissan turkkia harjata. Kissan rokotuksista ja matokuureista on myös huolehdittava. Rahaa on varattava mahdolliseen sterilisaatioon, kastraatioon ja loma-ajan hoitoon. Leikkaamaton narttukissa, joka käy ulkona tapaamassa muita kissoja, saa todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin pentuja.

Kissa on vilkas, kiipeilevä, raapiva ja saalistava eläin, joten joskus esimerkiksi pöydältä voi pudota kukkaruukku, sohvaan tulla kynnen jälkiä tai ulko-ovelta löytyä kuollut hiiri tai lintu.

Kissaa ei voi jättää yksin kotiin moneksi päiväksi, vaan sille on aina hankittava hoitaja tai hoitopaikka.

Kissapöly on melko voimakas allergeeni ja kissa-allergiat ovat yleisiä. Kissan hankinnalle voikin muodostua esteeksi omistajan tai jonkun muun perheenjäsenen allergia tai se etteivät kaikki perheenjäsenet halua kissaa kotiin.

suloisia kissanpentuja
CC BY-SA by susan402

Millaisia kissanpentuja

Suurin osa Suomen kissoista on maatiais- eli kotikissoja, pienempi osa rotukissoja. Rotukissoihin voi käydä tutustumassa kissanäyttelyissä, kasvattajien kotisivuilla ja kissojen esittelynäyttelyissä.

Kissanpentu tottuu helposti uusiin asioihin ja talon tavoille, kun taas vanhemman kissan sopeutuminen vie enemmän aikaa.

kissanpentuja hankkimassa
CC BY-NC-ND by noe**

Kissanpentuja hankkimassa – rekisteröinti, kissatarvikkeet

Kissaliiton sääntöjen mukaan kissan alin luovutusikä on 12 viikkoa. Kissanpentu on silloin jo sisäsiisti eli osaa käyttää omaa hiekkalaatikkoaan.

Kissanpentua valitessa kannattaa aina huomioida pentujen aktiivisuus. Vilkkaat kissanpennut ovat todennäköisemmin terveitä. Kissanpennun silmien, korvien ja sierainten tulisi myös olla puhtaat ja kirkkaat. Etenkin kissan pennulle pitää aina varata kissanruokaa, sillä kissan elimistö ei kestä samanlaisia kotiruuasta saatavia hiilihydraatteja niin kuin koiran ja ihmisen elimistöt kestävät.

Kissan paras ystävä on aina sen lajitoveri. Jos kissa joutuu olemaan paljon yksin, saattaa kahden kissan hankkiminen olla parempi ratkaisu. Jos narttukissaa ei ole leikattu ja se käy ulkona muiden kissojen luona, on todennäköistä että se jonakin päivänä saa kissanpentuja.

Rotukissalla on aina rekisterikirja mukana ja sen kasvattaja on allekirjoittanut Suomen Kissaliiton laatiman kasvattajasitoumuksen. Huomioi, että jotkut rotukissat ovat herkempiä tietyille periytyville sairauksille. Löytöeläintoiminnan, kasvattajien tai tuttavien kautta hankitut kissat on hyvä käyttää aina eläinlääkärintarkastuksessa, jos sitä ei ole hiljattain tehty.

nukkuvia kissanpentuja
CC BY-SA by Eduardo Rolim

Nukkuvia kissanpentuja